keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Cloetta Polly tutummaksi osa 2



Varoitus! Tämä artikkeli sisältää suurimmalle osalle liian spesifiä tietoa Polly-makeisista.

Viime osiossa kartoitettiin jo hieman Cloetta Polly -tuotteita ja nyt olisi tarkoitus päästä pintaa syvemmälle. Suomessa myydään pääsääntöisesti vain sinistä ja punaista Polly 220g -pusseja, joskin myynnissä on ollut myös jonkin aikaa Cappucino & Mint. Myös Ikea-tavarataloissa myydään 120g minipusseja. Lisäksi laivalta on mahdollista ostaa Pollya isommissa pusseissa. Tosin tällä hetkellä Pollyn tax free -myynti on rajoittunut yksinomaan Viking Linen harteille, uutena pussikokona 320g hintaan 3,20€. Tallink sekä tämän omistuksessa oleva Silja Line ovat poistaneet Polly 400g valikoimistaan toukokuussa 2009. Tähän siis rajoittuu Suomen Polly-tarjonta.

Pollyn kotimaassa Ruotsissa sen sijaan myydään tällä hetkellä lisäksi muita "erikoispusseja", kuten Hazel & Coconut sekä uutuustuotetta Dark Sensation. Edellisessä pussissa vaahtorakeisiin on lisätty kookoksen ja hasselin aromimakua, kun taas jälkimmäisessä erona tavalliseen on päällysteenä käytetty tummempi suklaa. Aikaisempina vuosina valikoimista on löytynyt myös Polly Fruities (hedelmän makuisia), Orange (appelsiini) sekä Black & White (tummaa ja valkosuklaata, jossa on lisähöysteenä lemon makua) Viime joulun aikoihin myynnissä oli myös rajoitettu erä X-mas Collectionia (makuina nekku, kaneli, glögi, sahrami, vanilja sekä marsipaani, joista 2/3 osaa vaalealla suklaalla ja loput tummalla). Löytyypä Pollya patukankin muodossa sekä sinisissä että punaisissa askeissa.

Valikoiman laajentaminen Suomessa olisi helposti tehtävissä, ja onkin täysin kiinni Cloetta Pollyn maahantuojasta, Pandasta. Kaikissa Ruotsissa myytävissä Polly-makeisissa on selosteetkin jo valmiiksi suomeksi. Tästä onkin lähtenyt ehdotus suoraan Pandalle laajemman valikoiman saamiseksi. Toivotaan parasta.

9 kommenttia:

  1. Onks niillä oikeesti myös kaupallisesti kysyntää? Onko markkinointi tutkimus tehty?

    VastaaPoista
  2. Tässä tuotiin esille kahden kuluttajan (ja varmasti myös kaikkien Pollyn ystävien) toivomus. Se, onko se kaupallisesti kannattavaa vai ei jääköön tuottajan ja maahantuojan päätettäväksi. Markkinointitutkimuksista kannattaa kysellä suoraan Cloetalta.

    VastaaPoista
  3. Hih.. en ole muuten KOSKAAN maistanut Pollyä, koska pelkään sen olevan sellaista sitkasta "vaahtoa" sen sisuksen, vähän kuin purkkaa söisi. Eikös se olekin sellaista? En oikein kuulu niihin, jotka tykkää JYYSTÄÄ suklaata. :(

    Mutta tämä uusi blogi on tosi mielenkiintoinen, saa musta kyllä lukijan. ;) Itse muuten tykkään todella paljon Omareista ja Julioista, tuohon aikaisempaan postaukseen viitaten..

    VastaaPoista
  4. Toden totta, Pollyn sisus eli vaahtorae on jokseenkin sitkeää, purkkamaista. Yllättävän hyvin kuvailit, vaikket ole koskaan edes maistanut! Mutta itse suklaa suoraan sanoen sulaa suuhun. Suosittelen kokeilemaan Pollya edes kerran, sittenpähän saat asiasta selvän. Hienoa, että blogimme on saamassa edes yhden "vakkarilukijan".

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, toinen Polly-fani!! :D Rakastan näitä karkkeja (ja syön niitä nytkin btw), ovat olleet suosikkejani ihan siitä asti kun niitä alkoi Suomesta saamaan. Tsemppiä ehdotuksen kanssa- on huutava vääryys että Suomesta ei saa kuin näitä peruspusseja törkeään hintaan!!

    VastaaPoista
  6. Pähkinä-kookos Pollyt on paremman makusia ku normi Pollyt ;P

    T: Herkkusuu :)

    VastaaPoista
  7. Olen ehdottomasti samaa mieltä! Kaikista parhaita ovat kuitenkin minttupollyt.

    VastaaPoista
  8. pienenä söin joka lauantai tavallisen sinisen pollypussin =)

    VastaaPoista
  9. POIS POIS POIS SE HIRVEE POLLY MAINOS TV:stä!!!!!!!KARMEE !!!!!!!etteks te parempaa keksi !!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista